Mä olen Antton ja asun Helsingissä.

Mä harrastan lukemista, liikuntaa ja musiikkia kaikin puolin. Mä soitan flyygelitorvea, trumpettia, syntikkaa, rumpuja, panhuilua ja ukuleleä. Laulaakin mä osaan Mä tykkään kaikenlaisesta musiikista Celine Dionin ja Mike Oldfieldin välillä.

Mä olen sosiaalinen ja hauska; mun kanssa on helppo olla. Mulla on ehkä vähän pervo huumorintaju... ;-)

 

Mä pääsin Validia Kuntoutus Lahdessa pidettyyn Bloggareiden viikonloppuun, joka pidettiin perjantaista sunnuntaihin 28. - 30.11.2014. Mä itse tulin Lahteen iskän kyydillä vähän ennen kolmea. Mä olin todella väsynyt, koska olin tehnyt kaupassa työharjoittelussa töitä kuudesta kahteentoista. Tietysti taustalla oli myös perjantaisin väsymyksenä purkautuva työviikon "rasitus".

Kuntoutuskeskukseen tullessa mua vähän harmitti, kun tuntui, ettei vastaanoton tyyppi huomioinut mua ja iskää, vaikka meidät näki: se vain vastaili puhelimeen, juoksi kai joillain asioilla, eikä hälyttänyt vähään aikaan ketään mua vastaanottamaan. Kyllä se mun "tunnistaminen", avaimen antaminen ja eteenpäin ohjaaminen sitten sujui ihan jouhevasti, kun asiakaspalvelijalla oli mulle aikaa. Kello oli jo melkein kolme, kun mä huoneeseen pääsin, joten mä jätin vaan matkalaukun sinne ja suuntasin olkkariin aloitustilaisuuteen.

Perjantaina ohjelmassa oli alkutilaisuuden lisäksi vielä illallinen, blogien luominen niiden osalta, joilla blogia ei vielä ollut, bloggausta pari tuntia, iltapala ja vapaa-aikaa. Mä siinä tutustuin paikkoihin, taisin vähän lukea ja katsoin Possen.

 

Perjantain ja lauantain välisen yön mä nukuin kuin tukki! Aamiainen oli kahdeksalta, jonka jälkeen Aapo Rantanen ja Kalle Majamaa tuli pitämään esitelmän Invalidiliitosta kaikkine toimintoineen ja toimipaikkoineen,

Siinä lounaan jälkeen - 12:15 - me lähdettiin pikkubussilla Lahden kaupunginteatteriin katsomaan Chicago-musikaalia. Mä en ollut ennen käynyt musikaaleissa, joten en tarkalleen tiennyt, mitä odottaa...

Kaikki yksityiskohdat ja henkilöt tarinasta ei jääneet mieleen, mutta Roxie-nimisestä tyypistä se kertoi, joka halusi vaudeville-näyttelijäksi. Roxie meni pettämään miestään huonekalukauppiaan kanssa, joka lupasi, että Roxiesta tulee vaudeville-näyttelijä. Pettämistä katuessaan Roxie sitten tappoi tämän huonekalukauppiaan, mutta loppujen lopuksi välttyi syytteiltä, kun oikeudessa tapahtui joku hässäkkä.

Bändi, laulut ja näyttelijät oli tosi hyviä! Mä olin todella vaikuttunut myös itse lavasta: lattia nousi ja laski ja alapuoleltakin tuli ja sinne laskeutui lavasteita. Myös katossa oli kaikenlaisia lavasteita, jotka vaihteli lavalle laskeutuen ja siitä nousten. Mä olen aiemmin nähnyt "erikoisuuksista" vain ympyränmuotoisen teatterilavan, joka pyöri. Hieno oli myös 19:20-luvun auto, jota näytelmässä käytettiin. Siihen oli kai väliaikaisesti vaihdettu sähkömoottori.

Jotkin äänitehosteet ja musikaalin aloittanut jonkinlainen pieni ilotulite oli aika säpsähdyttäviä.

Mä tykkäsin oikeastaan koko musikaalista: sen laadusta ja1920-lukulaisesta tyylistä.

Kyllä mä suosittelisin musikaalia muillekin. Mun on kylläkin vaikea sanoa, minkä ikäisille se on tarkoitettu, Olihan siinä sitä ampumista ja rumaakin kielenkäyttöä, joten ei se ehkä ihan pikkulapsille sopiva musikaali kylläkään ole.

Esitys kesti 2 tuntia 35 minuuttia. Siinä oli parinkymmenen minuutin väliaika.

Sieltä tultuamme me päästiin syömään neljän maissa.

Illemmalla oli vielä illanvietto - saunaa ja uimista sekä t-paitojen painaminen - ja iltapala. Sen jälkeen vapaata hengailua.

 

Sunnuntaina aamiainen oli yhdeksältä. Mä söin tukevasti, koska lounas olisi vasta kahdelta, ennen lähtöä. Päivään on kuulunut tätä aamunavauksen jälkeen blogin kirjoittamista, palautteen anto ja viime hetken pakkaamiset. Ne, joilla paidan painaminen jäi kesken, jatkoi myös sitä. sain omani tehdyksi eilen, lauantaina.